Luyện nghe bài hát Luopion Veri

Auringon kullanhohde pimeyteen,
petollisen loppu lähenee.
Usvaisten metsien kansa hyökkäykseen,
isiensä uskon se taistelee.

Kun valo he esiin marssivat
ja rautaiset pian ilmassa tanssivat.
Ei henkiin jää, he kaiken tuhoaa.
On heill' kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.

alkakoon...
luopion...

Vihollisen veri virtaa miekan
kun sitä janoten jo syöksyy syvälle.

lapset,
kohtalonne on miekkojemme teriin.
Liian kauan maitamme asuttaneet.

Emme vapahtajaanne,
valkoista valhettanne.
Kahlitsematonta voi vapauttaa.

on äitimme,
hänen alttarimme.
Pyhimpämme ympärillä asustaa.

Hanget säihkyvät, kuohuvat.
Ne ovat,
omaamme emme pois.

Pohjoiseen saapuva,
tulitte
ja joudutte vielä kerran palaamaan.

jälleen keihäämme
saalistavat verta.

Kuolema lampaille riistivät uskomme,
poistukaa tai kohdatkaa kostomme.
On meille vieras olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, tuntekoon.

Pian armoa jo anotaan, ei näy.
Metsän samotaan, tie kirveen terään käy.
On koht' voitettu, jo aamu sarastaa,
pian soturimme ratsastaa Tuonelaa.

Tuonelaa...
katoaa...

Vihollisen veri virtaa kahvalle
kun terä janoten jo syöksyy syvälle.

vuodattakaa... kuolemaa...
kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... tuhoa...
tanssikaa... verta janoten...

[English

OF AN APOSTATE]

Dying out is the of the sun, darkness
in
and the so treacherous stands at his mortal end.
The people of the woods gathering for attack,
for the faith of their fathers' now raise all arms.

When the light disappears they in from

and soon swords made of iron clatter in the air.
There's no one to survive, everything will destroy.
Sign of the they carry, to the ground all crosses fall.

Let the begin...
Until the end...

The blood of an enemy is pouring down the
the blade thirsting for it dashes deeper in.

of the prophet,
your fate is written the steel of our blades.
For too long have you our lands.

We do not need savior,
we do not your lies.
is unfettered, no man can set him free.

is our mother,
our on her bosom.
The sacred of ours dwell everywhere around.

Now see the snowdrifts shine, the rapids
rush.
They are the gods we
and we will not forsake ours.

And you up north,
so far home
you shall once again return.

For more do our spears prey on the blood of
the apostates.

Death to the who deprived us of our faith,
either withdraw the north or our vengeance you shall know.
The god of yours is such a creature to our folk,
it shall vanish into eternities with our upon.

Soon imploring for mercy no escape in
sight.
Running through the forests but hiding from our blades.
The battle soon is overcome, the rays do rise,
and soon do our great warriors onwards to Tuonela.

to Tuonela...
And the is gone...

The blood of an enemy is pouring down the
the blade thirsting for it dashes deeper in.

Shed the blood... overcome...
Sound the of iron... pain overcome...
them all... sow destruction...
Clatter in the air... declare a for blood...