Luyện nghe bài hát Luopion Veri

Auringon hiipuu pimeyteen,
petollisen valloittajan lähenee.
metsien kansa valmistautuu hyökkäykseen,
isiensä puolesta se taistelee.

Kun valo katoaa he esiin
ja miekat pian ilmassa tanssivat.
Ei henkiin kukaan jää, he tuhoaa.
On vasara heill' kaulalla, ruohikkoon putoaa.

alkakoon...
luopion...

Vihollisen virtaa miekan kahvalle
kun terä janoten jo syöksyy syvälle.

lapset,
kohtalonne on kirjoitettu teriin.
Liian kauan olette asuttaneet.

tarvitse vapahtajaanne,
emme valhettanne.
Kahlitsematonta voi vapauttaa.

on äitimme,
hänen alttarimme.
kaikkialla ympärillä asustaa.

Hanget säihkyvät, kuohuvat.
Ne ovat,
omaamme anna pois.

olitte saapuva,
kaukaa
ja sinne joudutte vielä palaamaan.

Sillä keihäämme
luopioiden verta.

Kuolema lampaille jotka uskomme,
Pohjolasta tai kohdatkaa kostomme.
On jumalanne meille olento,
se kadotkoon, vihamme tuntekoon.

Pian armoa jo anotaan, ei näy.
Metsän samotaan, tie kirveen terään käy.
On taistelu koht' voitettu, jo sarastaa,
soturimme ratsastaa kohti Tuonelaa.

Tuonelaa...
katoaa...

Vihollisen veri miekan kahvalle
kun terä janoten jo syöksyy syvälle.

vuodattakaa... kuolemaa...
kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... tuhoa...
Terät tanssikaa... janoten...

translation:]

[BLOOD OF AN

Dying out is the sheen of the sun,
in
and the conqueror so treacherous at his mortal end.
The of the deep woods gathering for attack,
for the of their fathers' they now raise all arms.

When the light disappears they march in

and soon swords made of iron clatter in the air.
There's no one to survive, everything will destroy.
of the hammer they carry, to the ground all crosses fall.

Let the begin...
Until the end...

The blood of an enemy is pouring the sword
whilst the blade for it dashes deeper in.

of the prophet,
your fate is written within the of our blades.
For too long have you our lands.

We do not need savior,
we do not your lies.
is unfettered, no man can set him free.

is our mother,
our on her bosom.
The most sacred of dwell everywhere around.

Now see the snowdrifts shine, the rapids
rush.
They are the we worship
and we will not forsake ours.

And you up north,
so far home
where you shall once return.

For once more do our prey on the blood of
the apostates.

Death to the sheep who us of our faith,
withdraw from the north or our vengeance you shall know.
The god of yours is such a distant to our folk,
it shall vanish eternities with our wrath upon.

Soon imploring for mercy with no in
sight.
Running through the forests but never from our blades.
The soon is overcome, the morning rays do rise,
and soon do our great warriors onwards to Tuonela.

to Tuonela...
And the is gone...

The blood of an is pouring down the sword
whilst the blade thirsting for it dashes in.

the blood... death overcome...
Sound the of iron... pain overcome...
them all... sow destruction...
Clatter in the air... declare a for blood...