Luyện nghe bài hát Luopion Veri

Auringon kullanhohde pimeyteen,
valloittajan loppu lähenee.
Usvaisten metsien valmistautuu hyökkäykseen,
uskon puolesta se taistelee.

Kun valo katoaa he esiin
ja miekat rautaiset pian tanssivat.
Ei kukaan jää, he kaiken tuhoaa.
On vasara heill' kaulalla, ruohikkoon putoaa.

alkakoon...
luopion...

Vihollisen veri miekan kahvalle
kun sitä janoten jo syöksyy syvälle.

lapset,
kohtalonne on kirjoitettu teriin.
kauan olette maitamme asuttaneet.

Emme vapahtajaanne,
valkoista valhettanne.
Kahlitsematonta voi vapauttaa.

on äitimme,
hänen alttarimme.
kaikkialla ympärillä asustaa.

Hanget säihkyvät, kuohuvat.
Ne ovat,
emme anna pois.

Pohjoiseen saapuva,
tulitte
ja joudutte vielä kerran palaamaan.

Sillä jälleen
saalistavat verta.

lampaille jotka riistivät uskomme,
Pohjolasta poistukaa tai kostomme.
On jumalanne vieras olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, tuntekoon.

Pian armoa jo anotaan, ei näy.
Metsän piiloon samotaan, tie kirveen käy.
On taistelu voitettu, jo aamu sarastaa,
soturimme ratsastaa kohti Tuonelaa.

Tuonelaa...
katoaa...

Vihollisen veri virtaa miekan
kun terä sitä jo syöksyy syvälle.

vuodattakaa... kuolemaa...
kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... tuhoa...
tanssikaa... verta janoten...

[English

OF AN APOSTATE]

Dying out is the of the sun, darkness
in
and the so treacherous stands at his mortal end.
The of the deep woods gathering for attack,
for the faith of their they now raise all arms.

When the light disappears they in from

and their swords made of iron clatter in the air.
There's no one to survive, everything they destroy.
Sign of the hammer they carry, to the all crosses fall.

Let the begin...
Until the end...

The of an enemy is pouring down the sword
whilst the thirsting for it dashes deeper in.

of the prophet,
your fate is written the steel of our blades.
For too long have you our lands.

We do not need savior,
we do not need lies.
is unfettered, no man can set him free.

is our mother,
our on her bosom.
The most sacred of ours everywhere around.

Now see the snowdrifts shine, hear the
rush.
They are the we worship
and we will not what's ours.

And you up north,
so far from
you shall once again return.

For once more do our spears on the blood of
the apostates.

Death to the sheep who us of our faith,
either withdraw from the north or our you shall know.
The god of is such a distant creature to our folk,
it shall vanish eternities with our wrath upon.

Soon imploring for mercy no escape in
sight.
through the forests but never hiding from our blades.
The soon is overcome, the morning rays do rise,
and soon do our great warriors onwards to Tuonela.

to Tuonela...
And the is gone...

The blood of an is pouring down the sword
whilst the blade for it dashes deeper in.

Shed the blood... overcome...
the clash of iron... pain overcome...
Kill all... sow destruction...
in the air... declare a hunt for blood...