Luyện nghe bài hát Luopion Veri

Auringon kullanhohde pimeyteen,
petollisen valloittajan lähenee.
Usvaisten metsien valmistautuu hyökkäykseen,
isiensä puolesta se taistelee.

Kun katoaa he esiin marssivat
ja miekat rautaiset ilmassa tanssivat.
Ei henkiin jää, he kaiken tuhoaa.
On heill' kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.

alkakoon...
luopion...

Vihollisen veri miekan kahvalle
kun sitä janoten jo syöksyy syvälle.

lapset,
kohtalonne on kirjoitettu teriin.
Liian olette maitamme asuttaneet.

tarvitse vapahtajaanne,
emme valhettanne.
ette voi vapauttaa.

on äitimme,
hänen alttarimme.
Pyhimpämme ympärillä asustaa.

Hanget säihkyvät, kuohuvat.
Ne ovat,
omaamme emme pois.

olitte saapuva,
kaukaa
ja sinne joudutte vielä palaamaan.

Sillä keihäämme
saalistavat verta.

lampaille jotka riistivät uskomme,
Pohjolasta tai kohdatkaa kostomme.
On jumalanne meille olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, tuntekoon.

Pian armoa jo anotaan, ei näy.
Metsän samotaan, tie kirveen terään käy.
On koht' voitettu, jo aamu sarastaa,
pian ratsastaa kohti Tuonelaa.

Tuonelaa...
katoaa...

Vihollisen veri virtaa miekan
kun terä sitä jo syöksyy syvälle.

vuodattakaa... kuolemaa...
kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... tuhoa...
tanssikaa... verta janoten...

[English

OF AN APOSTATE]

Dying out is the sheen of the sun,
in
and the conqueror so stands at his mortal end.
The of the deep woods gathering for attack,
for the faith of their fathers' now raise all arms.

When the disappears they march in from

and soon swords made of iron clatter in the air.
There's no one to survive, they will destroy.
Sign of the hammer carry, to the ground all crosses fall.

Let the begin...
the traitor's end...

The of an enemy is pouring down the sword
whilst the blade for it dashes deeper in.

of the prophet,
your fate is within the steel of our blades.
For too long you inhabited our lands.

We do not your savior,
we do not your lies.
is unfettered, no man can set him free.

is our mother,
our on her bosom.
The most of ours dwell everywhere around.

Now see the snowdrifts shine, the rapids
rush.
They are the gods we
and we not forsake what's ours.

And you up north,
so far home
where you shall again return.

For once do our spears prey on the blood of
the apostates.

Death to the sheep who us of our faith,
either withdraw from the north or our vengeance you know.
The god of yours is such a distant to our folk,
it shall vanish into eternities with our upon.

Soon imploring for with no escape in
sight.
through the forests but never hiding from our blades.
The battle is overcome, the morning rays do rise,
and soon do our great warriors onwards to Tuonela.

to Tuonela...
And the is gone...

The blood of an enemy is pouring down the
whilst the blade thirsting for it deeper in.

the blood... death overcome...
Sound the of iron... pain overcome...
them all... sow destruction...
Clatter in the air... declare a for blood...