Luyện nghe bài hát Luopion Veri

Auringon kullanhohde pimeyteen,
petollisen loppu lähenee.
Usvaisten metsien kansa hyökkäykseen,
isiensä puolesta se taistelee.

Kun katoaa he esiin marssivat
ja rautaiset pian ilmassa tanssivat.
Ei henkiin jää, he kaiken tuhoaa.
On heill' kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.

alkakoon...
luopion...

Vihollisen veri virtaa miekan
kun sitä janoten jo syöksyy syvälle.

lapset,
kohtalonne on kirjoitettu teriin.
Liian olette maitamme asuttaneet.

tarvitse vapahtajaanne,
emme valhettanne.
ette voi vapauttaa.

on äitimme,
hänen alttarimme.
Pyhimpämme kaikkialla asustaa.

säihkyvät, kosket kuohuvat.
Ne ovat,
omaamme emme pois.

Pohjoiseen saapuva,
tulitte
ja sinne joudutte vielä palaamaan.

jälleen keihäämme
saalistavat verta.

Kuolema lampaille riistivät uskomme,
Pohjolasta tai kohdatkaa kostomme.
On jumalanne meille olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, tuntekoon.

Pian jo anotaan, ei pelastusta näy.
Metsän piiloon samotaan, tie kirveen käy.
On taistelu voitettu, jo aamu sarastaa,
pian soturimme kohti Tuonelaa.

Tuonelaa...
katoaa...

Vihollisen veri virtaa miekan
kun terä sitä jo syöksyy syvälle.

vuodattakaa... kuolemaa...
kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... tuhoa...
tanssikaa... verta janoten...

[English

[BLOOD OF AN

Dying out is the sheen of the sun,
in
and the conqueror so treacherous stands at his end.
The of the deep woods gathering for attack,
for the faith of fathers' they now raise all arms.

When the light they march in from

and soon their made of iron clatter in the air.
There's no one to survive, they will destroy.
Sign of the hammer carry, to the ground all crosses fall.

Let the begin...
the traitor's end...

The blood of an is pouring down the sword
whilst the blade thirsting for it deeper in.

of the prophet,
your fate is written the steel of our blades.
For too have you inhabited our lands.

We do not need savior,
we do not your lies.
is unfettered, no man can set him free.

is our mother,
our on her bosom.
The most sacred of ours dwell around.

Now see the snowdrifts shine, the rapids
rush.
They are the gods we
and we not forsake what's ours.

And you up north,
so far home
you shall once again return.

For once do our spears prey on the blood of
the apostates.

Death to the sheep who us of our faith,
either withdraw the north or our vengeance you shall know.
The god of yours is such a distant to our folk,
it shall vanish into eternities our wrath upon.

Soon imploring for mercy with no in
sight.
Running the forests but never hiding from our blades.
The battle soon is overcome, the rays do rise,
and soon do our warriors ride onwards to Tuonela.

to Tuonela...
And the is gone...

The blood of an enemy is pouring down the
whilst the blade thirsting for it dashes in.

Shed the blood... overcome...
Sound the clash of iron... overcome...
Kill all... sow destruction...
Clatter in the air... declare a for blood...