Luyện nghe bài hát Luopion Veri

Auringon kullanhohde pimeyteen,
petollisen valloittajan lähenee.
Usvaisten metsien kansa hyökkäykseen,
uskon puolesta se taistelee.

Kun valo katoaa he marssivat
ja miekat rautaiset pian tanssivat.
Ei kukaan jää, he kaiken tuhoaa.
On vasara kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.

alkakoon...
luopion...

Vihollisen veri miekan kahvalle
kun terä sitä janoten jo syvälle.

lapset,
kohtalonne on kirjoitettu teriin.
kauan olette maitamme asuttaneet.

Emme vapahtajaanne,
emme valhettanne.
Kahlitsematonta voi vapauttaa.

on äitimme,
hänen alttarimme.
Pyhimpämme ympärillä asustaa.

säihkyvät, kosket kuohuvat.
Ne ovat,
omaamme anna pois.

olitte saapuva,
kaukaa
ja joudutte vielä kerran palaamaan.

Sillä keihäämme
luopioiden verta.

Kuolema lampaille jotka uskomme,
Pohjolasta poistukaa tai kostomme.
On meille vieras olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, tuntekoon.

armoa jo anotaan, ei pelastusta näy.
Metsän piiloon samotaan, tie terään käy.
On koht' voitettu, jo aamu sarastaa,
pian soturimme kohti Tuonelaa.

Tuonelaa...
katoaa...

Vihollisen veri miekan kahvalle
kun terä sitä janoten jo syvälle.

vuodattakaa... kuolemaa...
kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... tuhoa...
Terät tanssikaa... janoten...

[English

OF AN APOSTATE]

Dying out is the sheen of the sun,
in
and the so treacherous stands at his mortal end.
The of the deep woods gathering for attack,
for the faith of their they now raise all arms.

When the light disappears they march in

and soon their swords of iron clatter in the air.
There's no one to survive, they will destroy.
Sign of the hammer they carry, to the ground all fall.

Let the begin...
Until the end...

The blood of an enemy is down the sword
whilst the thirsting for it dashes deeper in.

of the prophet,
your fate is written within the of our blades.
For too long you inhabited our lands.

We do not need savior,
we do not need lies.
is unfettered, no man can set him free.

is our mother,
our on her bosom.
The most sacred of dwell everywhere around.

Now see the snowdrifts shine, hear the
rush.
They are the gods we
and we will not forsake ours.

And you up north,
so far home
where you shall again return.

For more do our spears prey on the blood of
the apostates.

Death to the sheep who us of our faith,
withdraw from the north or our vengeance you shall know.
The god of yours is such a creature to our folk,
it shall vanish into with our wrath upon.

Soon imploring for mercy no escape in
sight.
through the forests but never hiding from our blades.
The battle soon is overcome, the morning do rise,
and soon do our warriors ride onwards to Tuonela.

to Tuonela...
And the is gone...

The blood of an enemy is pouring the sword
whilst the blade for it dashes deeper in.

Shed the blood... overcome...
Sound the of iron... pain overcome...
Kill all... sow destruction...
Clatter in the air... a hunt for blood...