Luyện nghe bài hát Luopion Veri

Auringon kullanhohde pimeyteen,
petollisen loppu lähenee.
Usvaisten metsien kansa hyökkäykseen,
isiensä puolesta se taistelee.

Kun valo he esiin marssivat
ja rautaiset pian ilmassa tanssivat.
Ei henkiin jää, he kaiken tuhoaa.
On vasara kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.

alkakoon...
luopion...

Vihollisen veri miekan kahvalle
kun sitä janoten jo syöksyy syvälle.

lapset,
kohtalonne on kirjoitettu teriin.
kauan olette maitamme asuttaneet.

Emme vapahtajaanne,
valkoista valhettanne.
Kahlitsematonta voi vapauttaa.

on äitimme,
hänen alttarimme.
kaikkialla ympärillä asustaa.

Hanget säihkyvät, kuohuvat.
Ne ovat,
omaamme anna pois.

olitte saapuva,
kaukaa
ja sinne vielä kerran palaamaan.

jälleen keihäämme
saalistavat verta.

lampaille jotka riistivät uskomme,
Pohjolasta tai kohdatkaa kostomme.
On jumalanne vieras olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, tuntekoon.

armoa jo anotaan, ei pelastusta näy.
Metsän piiloon samotaan, tie terään käy.
On taistelu voitettu, jo aamu sarastaa,
pian ratsastaa kohti Tuonelaa.

Tuonelaa...
katoaa...

Vihollisen veri virtaa kahvalle
kun terä sitä jo syöksyy syvälle.

vuodattakaa... kuolemaa...
kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... tuhoa...
Terät tanssikaa... janoten...

[English

OF AN APOSTATE]

Dying out is the of the sun, darkness
in
and the conqueror so stands at his mortal end.
The people of the woods gathering for attack,
for the faith of their they now raise all arms.

When the disappears they march in from

and soon their swords made of iron in the air.
no one to survive, everything they will destroy.
Sign of the hammer they carry, to the ground all fall.

Let the begin...
the traitor's end...

The blood of an enemy is pouring down the
whilst the blade for it dashes deeper in.

of the prophet,
your fate is written within the of our blades.
For too have you inhabited our lands.

We do not your savior,
we do not need lies.
is unfettered, no man can set him free.

is our mother,
our on her bosom.
The most sacred of ours dwell around.

Now see the shine, hear the rapids
rush.
are the gods we worship
and we will not forsake ours.

And you up north,
so far from
where you shall again return.

For once more do our spears prey on the of
the apostates.

Death to the who deprived us of our faith,
either withdraw from the or our vengeance you shall know.
The god of is such a distant creature to our folk,
it shall vanish into with our wrath upon.

imploring for mercy with no escape in
sight.
Running through the but never hiding from our blades.
The battle soon is overcome, the rays do rise,
and soon do our great ride onwards to Tuonela.

to Tuonela...
And the is gone...

The blood of an enemy is down the sword
the blade thirsting for it dashes deeper in.

Shed the blood... overcome...
the clash of iron... pain overcome...
Kill all... sow destruction...
Clatter in the air... declare a for blood...