Luyện nghe bài hát Luopion Veri

Auringon kullanhohde pimeyteen,
petollisen loppu lähenee.
metsien kansa valmistautuu hyökkäykseen,
isiensä uskon se taistelee.

Kun valo katoaa he marssivat
ja rautaiset pian ilmassa tanssivat.
Ei kukaan jää, he kaiken tuhoaa.
On vasara kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.

alkakoon...
luopion...

Vihollisen veri virtaa kahvalle
kun terä sitä jo syöksyy syvälle.

lapset,
kohtalonne on kirjoitettu teriin.
Liian kauan maitamme asuttaneet.

Emme vapahtajaanne,
valkoista valhettanne.
Kahlitsematonta voi vapauttaa.

on äitimme,
hänen alttarimme.
kaikkialla ympärillä asustaa.

Hanget säihkyvät, kuohuvat.
Ne ovat,
omaamme emme pois.

olitte saapuva,
kaukaa
ja sinne joudutte vielä palaamaan.

jälleen keihäämme
saalistavat verta.

Kuolema jotka riistivät uskomme,
Pohjolasta poistukaa tai kostomme.
On jumalanne meille olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, tuntekoon.

Pian jo anotaan, ei pelastusta näy.
Metsän samotaan, tie kirveen terään käy.
On taistelu voitettu, jo aamu sarastaa,
pian ratsastaa kohti Tuonelaa.

Tuonelaa...
katoaa...

Vihollisen veri virtaa kahvalle
kun terä sitä janoten jo syvälle.

vuodattakaa... kuolemaa...
kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... tuhoa...
tanssikaa... verta janoten...

[English

[BLOOD OF AN

out is the sheen of the sun, darkness
in
and the so treacherous stands at his mortal end.
The people of the deep woods for attack,
for the faith of their fathers' they now all arms.

the light disappears they march in from

and soon their made of iron clatter in the air.
There's no one to survive, they will destroy.
Sign of the hammer carry, to the ground all crosses fall.

Let the begin...
Until the end...

The blood of an is pouring down the sword
whilst the blade for it dashes deeper in.

of the prophet,
your fate is within the steel of our blades.
For too have you inhabited our lands.

We do not need savior,
we do not your lies.
is unfettered, no man can set him free.

is our mother,
our on her bosom.
The most sacred of ours everywhere around.

Now see the shine, hear the rapids
rush.
They are the gods we
and we will not what's ours.

And you up north,
so far home
where you once again return.

For once more do our spears prey on the of
the apostates.

to the sheep who deprived us of our faith,
either withdraw the north or our vengeance you shall know.
The god of is such a distant creature to our folk,
it shall vanish into eternities with our upon.

imploring for mercy with no escape in
sight.
Running through the but never hiding from our blades.
The battle is overcome, the morning rays do rise,
and do our great warriors ride onwards to Tuonela.

to Tuonela...
And the is gone...

The of an enemy is pouring down the sword
the blade thirsting for it dashes deeper in.

Shed the blood... overcome...
Sound the of iron... pain overcome...
Kill all... sow destruction...
Clatter in the air... declare a for blood...