Kelatili

kerran kuussa vainen
elää kai voi ihminen
on luonto niin tuhlaavainen
laulavan lapsosen

kurkku kuin kuivunut kaivo,
taskut täyttämät tyhjyyden
ja sielussa viiltävä kaiho,
ne yhdessä kertoo sen

kuinka kelatili tuli ja se palo,
halitulijallallaa

ja taas kulmilla hymnien
kaupalle ja takaisin
päivästä toiseen vietämme aikaa
kultaisen nuoruuden

kun viidestoista päivä
saapuu houkutuksineen
silloin muistan jälleen
mitä ystävyys merkitsee

sen verran aina lainata voin
että yön yli selviän
sanaani voi luottaa, vaan muistiini ei
joten kaikki ylös merkitään

ja kun kelatili tuli niin se paloi
velkoihin kokonaan

ja taas siivet valkeat
setelini selkäänsä saa
ne kuin muuttolinnut
syksy pesästä karkoittaa